Pysy Taksini vauhdissa

Tilaa uutiskirje ja kuulet ensimmäisenä uusista päivityksistä ja eduista.

Tonttuvisa 2018 on päättynyt. Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Tiedätkö sinä jo ihan kaiken Korvatunturin ahkerista asukeista? Hyppää Tuutio-tontun taikataksin kyytiin ja hurauta Tositonttujen Akatemiaan selvittämään tonttutietämyksesi todellinen taso ja katso minkä arvosanan saat!

Osallistuneiden kesken arvotaan joulupukin vierailu kolmeen kotiin jouluaattona.

Kilpailun säännöt

Lähde oppitunnille

Tonttutarkkailun perusteet

Jouluhengen historia

Korvatunturitietoutta edistyneille

Tontut elävät ihmisiä monin verroin pidempään. Milloin tontun katsotaan olevan aikuinen?

1/5

A

Kun hän osaa ulkoa kaikki Korvatunturin vaikeimmatkin joululaulut. Laulujen opetteluun kuluu helposti parikymmentä vuotta, enemmän jos tontun sävelkorva ei ole paras mahdollinen.

B

Siinä 200 vuoden paikkeilla. Jo pelkkä vauvaikä kestää yleensä 20 vuotta. Siinä on tonttuvanhemmilla paljon kestämistä.

C

Sitten kun hän läpäisee Joulupukin aattoiltana järjestämän tonttukokeen, jossa käydään läpi kaikki tonttuna olemisen perusjutut, kuten hiipimisen, tarkkakorvaisen kuuntelun ja vauhkoontuneen lentoporon kyydissä pysymisen.

Millaista sukua joulutontut ovat ihmisille?

2/5

A

Eivät sitten minkäänlaista. Joulutontut (Tontux Corvatunturius) ovat ulkoisesti ihmistä muistuttava kädellisten lahkoon kuuluva pienikokoinen nisäkässuku menninkäisten alalahkosta.

B

Hyvinkin läheistä. Joulutontut ovat tavallisia ihmisiä, jotka Joulupukki on kutistanut huipputeknisellä kutistuskojeella. Pienenä sivuvaikutuksena koje kasvattaa miespuolisille tontuille tuuhean parran.

C

Aika kaukaista. Tonttututkijat ovat toisinaan esittäneet, että joulutontut olisivat lähempää sukua oraville kuin ihmisille. Tätä teoriaa tukee se, että tontut ovat hyviä kiipeilemään ja tuntevat vaistomaista vetoa käpylehmien valmistamiseen.

Miten tontut pysyvät lämpiminä tarkkaillessaan lapsia?

3/5

A

Tyylikkäiden untuvatakkien ansiosta. Tontun erottaa norjalaisesta kisaturistista vain parrasta ja aavistuksen keskivertoa lyhyemmästä varresta.

B

Tontut pärjäävät hyvin vähän kovemmillakin pakkasilla, sillä niillä on nutun alla paksu turkki, joka lämmittää mainiosti. Osa maailmalla nähdyistä lumimiehistä on oikeasti ollut saunasta vilvoittelemaan tulleita tonttuja.

C

Virka-asuun kuuluva hiippalakki ja nuttu auttavat, mutta tonttujen salainen ase on Korvatunturin lampaiden villasta kehrätystä langasta valmistetut kerrastot.

Miltä tontut näyttävät kesäaikaan?

4/5

A

Tontut käyttävät tavallisesti erityistä olkista lippahiippalakkia ja itse nikkaroituja aurinkolaseja. Värin kasvoille tuo itseruskettava aurinkovoide, joka valmistuu kätevästi hillan marjoista.

B

Tontut pudottavat partansa kesäisin, joten niitä voi olla vaikea tunnistaa.

C

Tontut kulkevat koko kesän uimapuvussa, kannettava tuuletin kainalossa. Paukkupakkasiin tottuneille tontuille jopa 15 asteen juhannushelle tuntuu tukalalta.

Tontut tunnetaan tunnollisuudesta, tarkkuudesta – ja jostain muusta. Mistä?

5/5

A

Kyltymättömästä puurohimostaan. Joulumuori joutuu keittämään joka päivä patakaupalla riisipuuroa, jotta Korvatunturin pikkuväki pysyy kylläisenä. Manteleitakin menee säkeittäin.

B

Hajamielisyydestä. Korvatunturin höpsöin tonttu, jota kutsutaan Höperötontuksi, viettää joulua varmuuden vuoksi joka kuukauden 24. päivä, ettei se vaan pääse unohtumaan.

C

Villeistä iltatansseistaan. Joulumusiikki saa tonttujen jalat vipattamaan, ja jalalle pistetäänkin koreaksi lähes joka ilta. Tästä tontut saavat hyvän peruskunnon, joka auttaa tarkkailuretkien toteuttamisessa.

Miksi Joulupukin rekeä vetävät porot eivätkä hevoset?

1/5

A

Korvatunturin suomenhevoset ovat liian raskastekoisia lentämään. Eräs innokas tallitonttu omisti suuren osan elämästään yrittäessään opettaa suomenhevosta lentämään, mutta korkeusennätykseksi jäi törmäys Joulupukin saunan savupiippuun.

B

Asialle on luonnollinen ja säädöstekninen selitys: porojen sarviin saa nimittäin kätevästi kiinnitettyä lakisääteiset lentovalot.

C

Porot pystyvät ylittämään valon nopeuden, jolloin Joulupukille jää riittävästi aikaa jakaa lahjat kaikille maailman lapsille aattoillan aikana.

Mistä joulukuusiperinne on saanut alkunsa?

2/5

A

Saksasta. Havun tuoksulla haluttiin hälventää öljylamppujen tuottamaa katkua ja samassa tuvassa asuvien kahdentoista perheenjäsenen luonnollista aromia.

B

Yhdysvalloista. Eräs innokas kauppamies osti vahingossa tuhat kuusta ja sepitti tarinan, jonka mukaan ne houkuttelivat onnea tuovia tonttuja koteihin. Tästä hullaantuneena ihmiset ostivat koko varaston tyhjäksi.

C

Korvatunturilta. Kylän isoimman kuusen huipulle kiinnitetty lyhty tarjosi kiintopisteen talviyössä vaeltaville tontuille. Myöhemmin myös ihmiset ottivat tavan omakseen.

Missä valmistettiin maailman pienin lumiukko?

3/5

A

Japanissa. Kokeneet kryoinsinöörit viettivät vuosia säätäen tarkoitukseen rakennetun pakkaskammion lämpötilaa ja hioen lumen käsittelyyn vaadittavaa erikoisteknologiaa. Haasteeksi osoittautui sopivan kokoisen porkkanan löytäminen lumiukon nenäksi.

B

Siperiassa. Pienten lumiukkojen kasaaminen on ollut jo vuosisatojen ajan paikallinen perinne, joka huipentui siihen, kun eräs vanha samaani onnistui loihtimaan niin pienen lumiukon, ettei sitä enää nähnyt paljaalla silmällä. Tai niin hän ainakin väitti.

C

Korvatunturilla. Tonttuverstaan pienoismalliosaston päänikkari Hjalmar Metriparta rakensi sen pinoamalla kolme lumihiutaletta erikoisvalmisteisten absoluuttiseen nollapisteeseen jäähdytettyjen pinsettien avulla. Innostuksissaan hän tosin hönkäisi lumikon jäljettömiin ennen kuin kukaan ehti nähdä sitä.

Mistä postitontut tavallisesti aloittavat uransa?

4/5

A

Kirjeiden lukijoina. Joulupukki saa niin paljon kirjeitä lapsilta, että jokainen silmäpari on tarpeen lahjatoiveita selvitettäessä. Aloittelevat postitontut oppivat pian selvittämään erilaisia salakirjoituksia, kuten lasten käsialaa.

B

Korvatunturin Lahjapakettikeskuksen virallisena postimerkinnuolaisijana. Lahjapakettikeskus käsittelee vähintään kaksi miljardia lahjapakettia joka jouluaatto, eikä yksikään paketti joudu väärään lahjasäkkiin saati mene hukkaan.

C

Paketinkantajina Joulupukin pajalla. Työssä kehittyvät vankat käsivoimat takaavat sen, että paketit eivät putoile aaton kiireessäkään. Varsinaista kuntosalia Korvatunturilla ei sitten tarvitakaan.

Miten Korvatunturin laadunvalvonta toimii?

5/5

A

Lahjoista saattaa löytää tarkastajatonttu Wiktor Korvakarvan painaman peukalonjäljen, joka kertoo, että tarkastus on läpäisty.

B

Korvatunturi tekee tiivistä yhteistyötä valtion virastojen kanssa. Tontut lomittavat virkailijoita kesäisin ja vastapalveluksena virkailijat lainaavat asiantuntemustaan laaduntarkistukseen ennen aattoiltaa.

C

Joulupukki tekee aina virheetöntä jälkeä, joten jokainen lahja on täydellinen sellaisenaan.

Mikä on Korvatunturin tarkimmin vartioitu salaisuus?

1/5

A

Joulumuorin puuroresepti, jota halajavat eri tahot ylikansallisista puuroyhtiöistä tavallisiin mökinmummoihin. Korvatunturi ei pyörisi ilman tätä maukasta ja ravitsevaa ruokaa.

B

Joulupukin taikalaatikko, jonka sisällöstä ei tiedetä mitään. Legendan mukaan laatikossa kulkee muun muassa lista Joulupukin itsensä kilteistä ja tuhmista teoista.

C

Tonttujen tarkkailuopiston tarkka koulutusohjelma. Tästä ovat kiinnostuneet monen valtion tiedustelupalvelut. Erityisesti näkymättömissä pysyminen ja kaikkien salaisuuksien kuuleminen kiinnostavat agenttikouluttajia.

Miten Korvatunturin väki pysyy perillä maailman tapahtumista?

2/5

A

Tonttujen radioamatööriverkostolla, joka kattaa koko maailman. Tavallisen ihmisen korviin nämä keskustelut kuulostavat pelkältä suhinalta, johon olemme kaikki joskus törmänneet.

B

Korvatunturin eteläistä rinnettä koristaa liki satametrinen korvan muotoinen kivimuodostelma, jonka perällä seistessä voi kuulla hiljaisimmatkin kuiskaukset maailman toiselta puolelta asti.

C

Korva-3:lla, Joulupukin omalla vakoilusatelliitilla. Tämä punavalkoinen, lahjapakettia muistuttava härveli ammuttiin kiertoradalle jo vuonna 1956 innokkaiden tiedetonttujen toimesta.

Miten porot oppivat lentämään?

3/5

A

Porojen rehuun lisätään melkoisesti heliumia, joka tekee niistä ilmaa kevyempiä. Tämän vuoksi ne pitää joka ilta ankkuroida laitumelle, etteivät ne leijaile tuulen mukana pois.

B

Joulupukki on kehittänyt antigravitaatiokelkan, joka antaa sen eteen laitettaville poroille välittömästi kyvyn laukata ilmojen halki uskomattomalla nopeudella.

C

Kaikki porot ovat luonnostaan lentotaitoisia. Korvatunturin porokouluttajien suurin haaste onkin saada poro itse oivaltamaan lentotaitonsa. Sen opettaminen on yksi Korvatunturin tarkimmin varjeltuja salaisuuksia, koulutustekniikka kulkee perimätietona pelkästään kuiskaamalla.

Mitä revontulet ovat?

4/5

A

Kaiken takana on ikivanha tulihäntäinen kettu, Tulirepo. Pakkashangilla juostessaan Tulirevon hehkuva häntä viuhtoo lumen pintaa ja saa aikaan värikkäitä kipinöitä, jotka nousevat näyttävinä värijuovina yötaivaalle roihuamaan.

B

Revontulet syntyvät auringosta peräisin olevien korkeaenergisten hiukkasten vuorovaikutuksesta maan ilmakehän atomien kanssa.

C

Revontulet ovat oikeasti vain Korvatunturin televisioista heijastuvia valoja. Tonttujen suosikkiohjelmia ovat Vain hiivintää -musiikkikimara sekä Salatut lahjatoiveet -saippuasarja.

Miten julmistuneen napapeikon saa parhaiten leppymään?

5/5

A

Antamalla sille kunnon halin. Lämmin halaus sulattaa peikon mörököllisydämen ja hyvällä tuurilla napapeikosta saa ikuisen ystävän.

B

Reipas kutitus leuan alta tehoaa aina. Paitsi silloin kun peikko päättää puraista.

C

Tie peikon sydämeen käy sen vatsan kautta. Peikolle kannattaa siis tarjota pellillinen tuoreita Korvatunturipuusteja.

.

Jätä yhteystietosi osallistuaksesi arvontaan sekä saadaksesi todistuksen suorituksestasi.

Antamalla yhteystietosi osallistut arvontaan, jossa voit voittaa Joulupukin aatoksi kotiin.

Tietosuojaseloste

TODISTUS

Henkka Raiskinmäki

on suorittanut Porotietäjän lyhyen oppimäärän Tuutio-tontun Tonttuakatemiassa 

arvosanalla

2

/5

JAA TODISTUS
Mikä Taksini? Tutustu sovellukseen
Tee testi uudestaan

Aloita alusta